keskiviikko 18. toukokuuta 2016

B-pentue on syntynyt

Luulin eilen illalla, että pennut syntyvät. No, oireita oli, mutta väärä hälytys. Käveli pitkin huushollia ja tiiraili koloja mihin olisi voinut mennä tekemään pesää. Pilvillä on valtava kaivamisen tarve ennen synnytystä.
Nukkumaan meno aikaan se otettiin taas makkariin. Petas pentulaatikkoa ja lattialla olevia pikku mattoja. Käveli edes takaisin. Ei siinä minun nukkumisesta tullut yhtään mitään. Välillä piti tiirailla sen tekemisiä ja kuunnella. Aamulla oli kun haudasta lomilla. Aivan sekaisin. Kamala vapina, ihan kuin olisin ollut krapulassa.

Mittasin sitten klo 11.30 maissa lämmön. Mittari näytti Pilvillä 37.1 ´C. Tuo mittaaminen laukaisi lopullisesti synnytyksen. Alkoi piipitys ja vinkuminen. Pentulaatikon pohjasta yritettiin kaivautua Kiinaan asti. Läähättäminen ja supistelu alkoivat.

Ensimmäinen pentu syntyi kello 12.47 ja viimeinen kello 14.50. Tuli yksi tyttö ja kolme poikaa.

B-pentue

Pennut vasemmalta oikealle (numerot ovat syntymisjärjestys):

4. uros, pitkä häntäinen, 251 grammaa
3. uros pitkähäntäinen, valkoiset "sukat", 257 grammaa
1. narttu, pitkä häntäinen, pieni valkoinen pilkku niskassa, 230 grammaa
2. uros, töpö häntäinen, valkoinen niska, päässä valkoinen viiru 206 grammaa

Onneksi on edes yksi narttu.
Se menee sijoitukseen perheeseen, jossa Pilvin pentua on odotettu jo yli vuosi.
Juu ja yhtään koiraa tästä pentueestä ei jää kotiin. Kiintiö on täynnä tässä huushollissa.

Yksittäiskuvia yms. pennuista tulee myöhemmin. Nyt pitää antaa emälle hoitorauha.

Minä otan pillerin pään särkyyn ja heittäydyn sängylle katselemaan tätä ihmeellistä pentuetta, jota en uskonut tulevaksi niin epätavallisella astutuksella.

Emä ja emäntä ovat väsyneitä, mutta onnellisia.

6 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Kiitos, Terveiset rapsutuksineen meni perille. Yhdellä pennuista on myös "Ponku-viiru" naamassa :D

      Poista
  2. Onnea Sadepilven uusille rakkauksille!
    Toivoo Iskä ja poppoo

    VastaaPoista
  3. Ooh! Ihanilta näyttävät <3 Onnea ja voimia pikkuisista huolehtimiseen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. On tämä hienoa aikaa, vaikka raskastakin. Ihan silmissä pennut kasvavat ja vahvistuvat. Uni on katkonaista kun yöllä tulee noustua useaan otteeseen tarkistamaan, että pennuilla ja emällä on kaikki hyvin.

      Poista