torstai 10. huhtikuuta 2014

Pilvin juoksu on alkanut!

Kauan odotettu Pilvin juoksu alkoi maanantaina ja käytös on sen mukaista.

Koira ailahtelee mieleltään ja käyttäytyy kun naiset!

Välillä on Pyryn kanssa hyvää pataa. Menee sen eteen maate ja kiemurtelee ja hakee huomiota kaikin mahdollisin tavoin. Sitten yht äkkiä hakee huushollista itselleen entuudestaan erilaisen  makuupaikan ja menee sinne mökättämään. Toisinaan makoilee tutulla paikalla ja kun Pyry tulee puolen metrin päähän, niin sitten ärähtää ja näyttää hampaita.
Lenkillä käyttäytyy kun marakatti narun päässä. Sinkoilee joka suuntaan. Näkee mörköjä joka paikassa. Ja kaikki hajut pitäisi tutkia ja merkkailla pissaamalla muutaman metrin välen.
Huutaa ja nalkuttaa lenkillä, vaikka ketään ja mitään ei näy missään.

Eihän Pilville voi oikeasti muuta kun nauraa. Niin naismaista käytöstä!

Eiköhän se Pilvin natkutus saada loppumaan, kun ensi viikon tiistaina vien Pyryn hoitoon ja käyn miehen kipeälle nartulle hakemassa sulhasen niin pitkäksi aikaa, että saadaan astutus aikaiseksi.
Sitä saa mitä tilaa! Naattikoon keskenään mukavista hetkistä, jotka ovat molemmille koirille viimeiset!

Sitten peukut pystyyn siellä!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti