maanantai 29. helmikuuta 2016

Toiveissa pentuja!

Sain kesällä 2014 Hile sijoitusnartulleni aivan loistavan kodin. Parhaan mahdollisen.

Susanna on kasvattanut monta gööttipentuetta omalla Kuukiven kennelnimellä, joten hänellä on enemmän kokemusta ja tietämystä kasvattajana kun minulla. Pennut tulevat siis syntymään ja kasvamaan Paneliassa. Tämä on meille kaikille paras ratkaisu. Minun luonani on toivottavasti kesällä Pilvin pennut, jos tällä kertaa saadaan astutus onnistumaan, eikä tähän asuntoon voi ottaa kahta pentuetta samaan aikaan. Susannalla on aikaa hoitaa pennut ja lapset pääsevät siihen myös osallistumaan, eikä perheen tarvitse luopua koirasta yli kahdeksi kuukaudeksi. Eikä Hileen ei tarvitse lähteä "outoon" paikkaan synnyttämään. Ratkaisussa on vain positiivisia puolia.

Susannan facebook-sanoin 26.2.:
"Pitäähän mun vähän tätäkin jo hehkutella. Hiiwatin karvanlähtö on alkanut joka enteilee juoksuja. Nämä pennut tulevat siis syntymään ja varttumaan täällä meillä, joten saavat kosketuksen "paimentamiseen" jo pentuna, Rocca-eno saa toimia menttorina.
Toiveissa olisi saada pentuja niin käyttöön kuin näyttöön.
Nämä toivotut pennut saavat "riesakseen" monta kasvattajaa. Kennelnimen puolesta Tuulikki, pentujen syntymäkodista minut ja pentueen isän puolesta Päivin.
Tämä on todellinen yhteistyö pentue...."

Iso kiitos kuuluu myös Päiville, että saadaan Uskoa "lainaksi"

Sadepilven Aino Aamutähti, "Hile" "Hiivatti"



Danga´s Yakari-F "Usko"

Tästä yhdistelmästä ei voi tulla kun loistavia koiria!
Odotan niin kovin onnistuneita astumisia viime vuoden epäonnistumisen vuoksi. Pilvin tyhjäksi jääminen oli isku vyön alle. En jotenkin sellaista osannut odottaa, enkä sitä, että se ottaa niin koville. Olen sen takia yhtä kokemusta rikkaampi ja ehkä vähän viisaampi.
Nyt pidetään peukut ja varpaat pystyssä. Jookos?

Pariskunnan terveydestä ja kuvaustuloksista on tarkemmat tiedot Sadepilven kotisivulla.
Kiinnostuneet yhteydenotot suoraan Susannalle, kiitos.

Nyt jännätään, koska juoksu alkaa....

Hile :)