Ajatuksia astutuksesta

Olen tässä miettinyt, siitä saakka kun Pilvillä oli nuo tärppipäivät, että kirjoitanko mieltäni askarruttavasta aiheesta tänne mitään vai en. 

Sitten ajattelin, että eikös tämä blogi ole myös ajatusten kirjoittamista varten.

Minulla on vasta vähän kasvattaja kokemusta ja Pilvin viimeisen juoksun aikana tajusin, miten tietämätön olen kaikesta. Muistakaa siis tätä lukiessanne, että olen täysin noviisi ja aivan alkutaipaleella näissä asioissa ja tämä on pohdintaa...

Pilvin juoksu kun alkoi, niin viikko sen jälkeen uros tuli meille lemmenlomalle ja muut koirat. Pyry sekä Tuisku, lähtivät muualle hoitoon. Ajatukset olivat vähän ristiriitaiset, mutta toiveikkaat, kun tiesin, että sulholla oli nuorempana ollut onnistunut astuminen ja viimeinen astuminen ei ollut onnistunut. Ajattelin kumminkin, että kyllä se "luonto tikanpojan puuhun ajaa" jos niin on tarkoitettu. En oikein osannut ajatella asiaa niin, että tulosta ei saada. En tiedä miksi, mutta luulisin sen johtuvan vain ylipositiivisesta odotuksesta. Tai jostain... 

No. Uros oli aivan ihana. Elvis oli oikein herrasmies. Sain tutustua koiraan kunnolla kun se oli tässä luonani koko viikon. Pidin todella paljon koiran luonteesta. Sulho oli kovin huomaavainen narttua kohtaan, eikä väkisin kingennyt selkään, jos se ei neidille sopinut vaan odotti kärsivällisesti oikeaa aikaa. Kun se oikea aika tuli, niin yritystä ei puuttunut. Uros pisti kaiken peliin, yritti ja yritti. Se oli parista sentistä kiinni ettei päässyt narttuun. Sitä ei voi tietää, johtuuko se iän tuomasta kropan kangistumisesta, tapaturmista toisten koirien kanssa vai mistä.

Hetket kuluivat, narttu seisoo valmiina häntä sivussa ja odottaa. Ja uros jaksaa yrittää, yrittää, yrittää ja yrittää. Seuraavana päivänä yrittäminen vaan jatkuu. Kumpikaan ei anna minun koskea itseensä. Hommat loppuvat samantien. 

Sitten alkaa hiipiä mieleen ajatus, että tästä ei nyt oikeesti tule mitään. Proge-testissä käytiin kerran ja sen perusteella alkaa epätoivo hiipiä puseroon. Juoksua oli odotettu puoli vuotta. Sitten kuulin pariltakin ihmiseltä illalla, että apua on saatavilla. On auttavat kädet, jotka vähän ohjaamalla saavat uroksen narttuun. Minulla ei ollut aavistustakaan, että tälläistä apua voi olla saatavilla. Ei tullut pieneen mieleenkään! Taas oli yksi asia. joka oli minulle täysin uusi. Uros oli niin valtavasti yrittänyt, että mielestäni tämä kortti katsotaan. Aamulla soitto ja päivällä koirien kanssa kylään. Auttavista käsistä oli sen verran apua, että yksi "ruikkaisu" saatiin aikaiseksi, sellainen pikainen käynti sisällä. Sen jälkeen narttu oli sitä mieltä, että ei saa koskea. 

Pettymys. Riittääkö tuo? Harmittaa. Aika menee ohi. Mitä minä nyt teen?

Elvis oli tosiaan täällä viikon ja sitten puhalsin pelin poikki, kun näytti siltä, että tärppipäivät  olivat ohi.

Kun olin uroksen vienyt kotiin, niin sen jälkeen alkoi mielessä pyöriä paljon asioita ja kysymyksiä.

Jokaisen kasvattajan pitää varmasti laittaa itselleen määrättyjä rajoja. Missä menee minun rajani? 

Se pohdinta on vielä kesken ja jokainen astutus on erilainen.

Pitääkö uroksen pystyä astumaan itsenäisesti? Saako ihminen yhtään auttaa? (Jotkut rodut eivät pysty siihen luonnollisesti) Minä päädyin siihen, että tällä kertaa ihminen sai yrittää auttaa, koska uroskoiran seksuaalisessa vietissä ei ollut mitään vikaa. 

Saako nartusta pitää kiinni? Jos saa, niin kuinka paljon?

Miten suhtaudun keinosiemennykseen? Senkin voi tehdä emättimeen, joka vastaa astumista tai myöhemmässä juoksun vaiheessa kohtuun, joka tuntuu minusta epäilyttävältä ja jotenkin väärältä, että narttu "pakotetaan" tiineeksi.

Olen joutunut tämän kokemuksen jälkeen käymään läpi eräänlaisen tunteiden vuoristoradan. Eikä tämä ole vieläkään ohi. Sen tiedän, että en ole tehnyt mitään eettisesti väärin. En mitään sellaista, jota MINÄ en hyväksyisi. Ihan kaikkia keinoja pentujen saamiseksi en ole valmis tekemään. Sitä pitää pystyä nukkumaan yönsä rauhassa. Uusia ajatuksia putkahtelee välillä mieleen ja Pilvin ultra on vielä edessä. Minulla ei ole tällä hetkellä mitään veikkausta siitä, että onko pentuja tulossa vai ei. Jos niitä ei tule, niin odotellaan seuraavaa juoksua. 

Kokeneiden kasvattajien ja pitkään koirien kanssa touhunneiden ihmisten tuki on aloittelevalle kasvattajalle äärimmäisen tärkeää. Heillä on valtavasti tieto-taitoa, niin paljon, että eivät varmasti itsekään sitä tiedosta. Toivottavasti saan jatkossakin heiltä neuvoja ja apuja kun tulee mieleen jotakin kysyttävää.

Kävi miten kävi, niin olen saanut tutustua ihanaan uroskoiraan ja sen varsin mukavaan omistajaan, jonka kanssa varmasti pidetään jatkossakin yhteyttä.

Pilvi 2 vuotiaana.