perjantai 31. toukokuuta 2013

Kaveri karvakorvat vierailulla 25.5.-27.5.

Olipas lystikäs ja lämmin viikonloppu!
Ninni oli koirien kanssa ensin agilitykisoissa ja hurautti sieltä suoraan meille. Koirat saivat ansaitun vapaan viikonlopun ja me ikuiset teinitytöt pääsimme Bon Jovin keikalle Tampereen Ratinaan.

Vähän kyllä ensin jänskätti mitekähän tämä kyläily mahtaa mennä, koska Pyry on tarkka reviiristään ja the Boss. Tulossa oli kumminkin kaksi urosta, auts...

Siinä oli ensin sellainen puolen tunnin kysäiy piha-aitauksen läpi ja annettiin koirille runsaasti aikaa haistella maailman menoa ja toisiaan. Pyryn kanssa menin toiseen reunaan pihaa kun "pojat" tulivat sitten takapihalle.

Vähän siinä oltiin ensin varpaillaan, että saadaan heti puuttua mikäli tarvetta ilmenee. No, ei ilmennyt. Pyry oli ensin sitä mieltä, että HÄN on Ms. King. Vähän aijan pästä kävi selväksi, että Caru on pomo. Asvojärjestys oli selvä ja viikonloppu sujui rauhallisissa merkeissä ilman yhtään yhteenottoa. Siitä on kiittäminen Carua. Fabi leikki pikku koiraa Pyrylle, eikä käynyt haastamaninen mielessäkään. Ja Pilvi oli tapansa mukaan kaikkien kaveri.


Pyry ja Fabi
Fabi yritti sitkeesti nuolla Pyryn suunpieliä
Caru ja Fabi

"Pyry Poliisi Pylvänäinen"

Fabi (Bodeneis Frasse Fastarr) Pilvin veli samasta pentueesta

Caru (Bodeneis Carr Calgary)

Pojat makoilivat hyvässä yhteissovussa nurmikolla. Tilaa oli kolmelle urokselle riittävästi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti