lauantai 21. kesäkuuta 2014

kolmas päivä

Pennut muuttuvat päivä päivältä.

Uskomatonta, miten paljon yksi päivä saa aikaiseksi.

Tänään ei ole otettu yhtään kuvia, vaan annettu Pilville hoitorauha.

Pennut ryömivät pentulaatikossa mahdotonta kyytiä.
 "Ivana" varsinkin (valkoinen pentu) on kova äänisesti ilmoittanut, milloin nisät ovat tavoittamattomissa. Pennut kuullostavat tällä hetkellä kuin jonossa marssivilta sorsan poikasilta. Joka päivä tulee uusia ääniä ja paljon kehitystä.

Pilvi viettää yhä enemmän aikaa pentulaatikon ulkopuolella kun pennelit nukkuvat samassa kasassa rauhassa. Pienikin vikinä ja huuto kun kuuluu, niin Pilvi rientää laatikolle katsomaan mitä pienet ovat vailla. pyllyt siivotaan ja nappulat ruokitaan.
Ainoa asia joka huolestuttaa on Pilvin syöminen. Lihotin koiraa tarkoituksella ennen tiineyttä, kosla Pilvi oli niin hoikka. Ruokahalu ei tunnu palautuvan kunnolla ja emä näyttää hirveän laihalta. Syö vain silloin tällöin, Toivottavasti asiaan tulee pian muutos.

Meillä on varattu ensi viikolle eläinlääkäriaika. Pennut pitää käyttää siellä, että saadaan "töpötodistus". Näin pitää siis tehdä kun pentueeseen syntyy töpöhäntäisiä koiria.

Pennelit voivat siis hyvin ja voimistuvat päivä päivältä.
Huomenna otetaan taas kuvia ja päivitellään :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti