sunnuntai 2. elokuuta 2015

Bodeneis kokoontumisajot 1.8.2015

On hyvä, että jokaisen koiran kanssa on välillä erillisiä menoja, niin saavat olla perheen muilta koirilta rauhassa sekä keskittyä ympärillä oleviin tapahtumiin. Tänään meillä oli Pilvi vuoro päästä yksin liikenteeseen, joten auton keula näytti Hyvinkäälle.

Meitä oli kokoontumisajoissa toista kymmentä Bodeneis-koiraa. Ikähaarukka paikalla olevissa koirissa oli 16v-5kk. Jokainen koira osallistui kolmeen eri tehtävään ja uusiakin sai, jos ensimmäiseen tulokseen ei ollut tyytyväinen.
Ensimmäisenä tehtävänä oli kiihdytyskisa eli juoksukilpailu, jossa jokaiselta koiralta otettiin aika. Tyyli oli vapaa.
Minä lykkäsin Pilvin kuonon ensin karjalanpiirakkapussiin. Hyvää! Pilvi katsoi että saanko mä tälläistä herkkua? Et saa... vielä. Hmmm... Taktiikka oli, että mennään ihmisistä ja muista koirista kaukana oleville purkeille ja sieltä juostaan kohti. Koirasta pidettiin kiinni lähtö paikalla ja vielä vähän karjalanpiirakan hajua nenään. Juoksin ihan lähelle maalia... koira irti... hirveetä kyytiä mamman luokse ja vielä muutama metri maaliviivasta, että tulisi hyvä aika. Palkaksi sitä ihanaa karjalanpiirakkaa.
Tällä taktiikalla tehtiin toinen juoksu ja tulikin niin hyvä aika, että mentiin toiseksi. Ja minä kun olin aina luullut, että ei tuo likka lujaa viitsi juosta!

Kiihdyskisan palkintojen jako oli päivän päätteeksi.
Voittaja vasemmalla Chiara, toiseksi keskellä oleva Pilvi ja kolmanneksi oikealla tärkeänä istuva Kaapo.

Toisena tehtävänä oli lihapullapalojen nopeus syönti laudalta, josta viimeinen oli muovikipon alla. Tehtävä ei ollut Pilville niin mieluinen, joten sitä me ei uusittu. Hyvin se meni kumminkin ja kaikki tuli syötyä. Enemmänkin olisi maistunut, yllätys yllätys.

Kolmantena tehtävänä oli kelluvien lihapullapalojen syönti erikokoisista vesikipoista, joka tuntui olevan kovin haastava. Eihän koira laita mielellään kuonoaan veteen ja vähän älliä piti käyttää, että miten ne palat sieltä oikein saa. Olin tehtävän suhteen hyvin skeptinen ja olisin voinut laittaa etukäteen pääni pölkylle, että Pilvi ei sitä tee! Jos olisin pääni sinne pölkylle laittanut, niin kirjoittaisin tätä tekstiä täysin sokkona, siis päättömänä.

Ensimmäisellä kerralla Pilvi koitti ensin vettä lipittämällä saada lihapullan palaa. Ei onnistunut. Kuulin kuinka koiran päässä rattaat rahisivat ja se mietti, että miten ne sieltä saa kunnes se lamppu syttyi ja pienen yrittämisen jälkeen eväs oli suussa. Mentiin seuraavalle kipolle ja nyt sujui hyvin. Kolmannella otettiin sitten jo hienosti! Armoton kehuminen, jokaisen onnistuneen poiminnan jälkeen sai ihmeitä aikaan. Ajattelin, että tämä tehtävä pitää uusia kun siihen tuli mahdollisuus, niin hienosti Pilvi hoksasi tuon homman.








Pilvi nostaa huulia ylöispäin irvistysasentoon ja haukkaa lihapullan vedestä.


Tehtävä suoritettu toisella kerralla nopeasti, kun eka kerta meni harjoitteluun. Oli monta nopeaa koiraa ja sitten niitä jotka eivät veteen halunneet koskea. Niin oli montaa tyyliä kun oli koiraakin. Yllätys oli suuri kun Pilvi palkittiin tässäkin tehtävässä kakkos sijalla! En minä nyt uskonut, että se niin nopea kumminkaan oli ollut.

Muistoksi saatiin sijoituksista hienot ruusukkeet ja pienet herkut. Jokainen osallistuja sai lohdutuspalkinnon.

Meillä oli oikein ihana päivä. Ilma oli suosiollinen, ei ollut liian kylmä tai kuuma. Pilvi sai paljon uusia kavereita. Tosin, urokset saivat nähdä vain hampaita ja vihaisia katseita, jota kovasti ihmettelin kun tuo on aina niin ylisosiaalinen. Syykin selvisi kesken päivän. Pilvillä alkoi juoksu. Emäntä sai kanssa pölistä uusien ja vanhojen tuttavien kanssa. Pilvin kaksi sisarustakin oli paikalla, Coco ja Muusa. Päivä oli meidän osalta oikein onnistunut ja muutkin kotiin lähtijät näyttivät oikein tyytyväisiltä.

Loistava tapa viettää lauantaipäivää hyvässä seurassa. Kiitos kaikille!



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti