keskiviikko 16. elokuuta 2017

Sadepilvin pennut

Sadepilven pentuja pääsin katsomaan kun ne olivat noin neljä viikkoisia. Oli minulla joka kerta kamerakin mukana, mutta tuntuivat olevan aina vikkelimmillään vierailujeni aikana, ettei niistä paljon kuvia olisi saanut. Tyydyin muutamaan kännykällä ottamaani valokuvaan. Ajattelin, että sitten tulevissa kodeissa varmasti kuvia otetaan ja saan niistä sitten napsittua jotain itsellekin.



Kun pennut kasvavat muualla kun omassa huushollissa, niin aina on paljon keskusteltavaa ja sovittaa. Millon pentureppuasioita, toisinaan ruokasäkkien tuomista, paperihommia yms.

Pentutarkastus, sirutus ja MyDogDNA testien otot menivät mukavasti kun oli monet kädet tekemässä kun kahdeksan touhupetterin kanssa on enempi hommaa kun neljän.

Pitihän sitä perheen pukkejakin käydä moikkaamassa.

Sadepilven C-pentueen nimet tulevat taas tuttuun tapaan luonnosta.
Nyt on teemana ns. rikkaruohot.
Ruiskaunokki, Leskenlehti, Hukkakaura, Koiranputki, Peltokorte, Juolavehnä, Variksenmarja ja Ketunleipä


Muutama pennuista on lähtenyt on omiin koteihin ja osa vielä odottelee isäntäväelle sopivaa hetkeä hakea pentu kotiin. Kohta on Paneliassa taas hiljaisempaa ja hoitoväki pääsee takaisin tuttuihin rutiineihin.

Kyllä saan olla enemmän kun kiitollinen.
Meiltä olisi talokaupat menneet sivu suun, jos pennut olisivat olleen minun luonani.
Susannan lapsilla olisi tullut suru puseroon jos Hile olisi 2 kuukaudeksi lähtenyt pois ja sitä paitsi, olihan pentujen syntymä ja kasvaminen lapsillekin hyvä ja opettava kokemus.
Tästä ratkaisusta hyötyivät kaikki ja me molemmat olimme oikein tyytyvisiä.
 Ja kaiken kukkuraksi, monta pentua muuttaa tähän 100 km säteelle, joten on lyhyt matka käydä vierailulla 😊

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti