torstai 21. elokuuta 2014

Gööttierkkari 2014

Sunnuntai päivä valkeni aurinkoisena ja sää tiedotuksen mukaan olisi tulossa hyvä päivä. Sateita oli tullut monena päivänä ja ukkosiakin oli ollut, joten pieni pelko oli selkärangassa, että mitähän tänään taivaalta tulee.

Eipä sitten satanut mitään, onneksi. Aamukoleuden jälkeen sää oli mitä loistavin.

Erikoisnäyttelyt ovat siitä kivoja tapahtumia, että saman henkiset ihmiset kerääntyvät gööttien kanssa päiväksi yhteen. Jokaisessa luokassa on paljon osallistujia ja mikä tärkeintä, tapaa paljon tuttuja. Joukossa on sellaisiakin, joiden kanssa vaihdetaan kuulumisia vain facebookin kautta ja sitten kerran vuodessa nähdään livenä.

Mulla ei tänä vuonna ollut mukana kuin yksi koira, Pyry, joka jälleen kerran osallistui turistiluokkaan.
Jaa miksi? Siksi, koska Pyryllä kivekset eivät laskeutuneet ja toinen niistä jäi nivusen tienoille ja siksi koiralta leikattiin molemmat pois kaksi vuotiaana. Kun vika on synnynnäinen, niin Pyry ei kelpaa virallisiin luokkiin. Meillä on kerran vuodessa mahdollisuus osallistua erkkarissa tähän epäviralliseen luokkaan ja olemme lähes joka vuosi käyttäneet tilaisuutta hyväksi.

Vuonna 2011 Pyry sijoittui Paimion näyttelssä turistien ykköseksi ja niin myös tänä vuonnakin. Olen niin ylpeä tästä mun komeasta "miähestä" Sijoitukset ovat olleet lähes aina neljän parhaan joukkoon.


Kuva: Ada Walder

Adavalls Ben Goliat Jr "Pyry"


Tuomarina Pekka Teini 
Arvostelu: "Hyvin rakentunut, maskuliininen ja reipas uros. Komea pää, erinomaiset mittasuhteet, hyvä ylälinja, vahva eturinta ja hyvä rintakehä. Raajat hyvin rungon kulmissa. Laadukas kesäturkki, miellyttävä käytös. Rotutyyppi erinomainen."


Pyry, Pöhkö, Lutku ja Perkele. Kaikki ninet toimii :)

Vasemmalla turistiluokan hitsin hieno pokaali ja oikealla kiertopalkinto Pirkan-pytty.

Ensi vuonna olisi tarkoitus mennä Helsingissä järjestettävään erkkariin kolmen koiran kanssa.
Pyry pääsee esiintymään taas turistiluokkaan,
Pilvi valioluokan narttuihin ja
Tuiskukin osallistuu... jossain luokassa.

Jotenkin tämä tapahtuma aina vaan vetää puoleensa. Eikä niistä voi jäädä pois kun erittäin pakottavista syistä. Ja niitä ei tähän mennessä ole tullut.

Tämänkin vuoden talkoolaiset olivat saaneet hienon tapahtuman aikaiseksi. Iso kiitos siitä heille!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti