Kaapelitehtaan pentunäyttely 11.1.2015

Koska Sadepilven kennelistä on lähtenyt maailmalle vain yksi pentue, niin eihän sitä voi paljon näyttelytuloksia olla. Pennut täyttävät 18.1. vasta 7 kuukautta.

Mutta kappas vaan. Yksi porukasta kävi sunnuntaina pentunäyttelyssä Kaapelitehtaalla Helsingissä ja enhän minä malttanut olla pois kun ensimmäinen kasvatti pääsee estradille. 

Kamera ja eväät valmiiksi. Kello soittamaan 5.30 ja auto starttasi 6.45. 

Olipa hyvä, että lähdin ajoissa. Oli aivan järkyttävä ilma ajaa! Pimeä tie, lunta tuiskutti niin ettei meinannut tietä nähdä ja tuuli otti niin autoon, ettei uskaltanu edes yhdeksää kymppiä ajaa. 

Ei ole ikinä menny niin kauaa ajaa Helsinkiin. Mutta ajatellaan positiivisesti. Perille pääsin ehjänä ja hyvin ajoissa! :) Kyllä sitä tuli nuorena kohellettua autolla ihan riittävästi.

Sadepilven Aino Aamutähti "Hile"

Hile odottaa rennosti vuoroaan

Hileestä on tullut tavattoman kaunis ja sopusuhtainen nuori neiti. 

Väritys on tullut isältä ja naaman terävät piirteet äidiltä. 

Näyttäisi onneksi kasvavan isommaksi kun Pilvi-emä, joka on oikeesti aika kääpiö göötiksi.

Tuomari: Unto Timonen

Hile pitää iloisesti häntää pystyssä. Äitinsä tyttö ;)

Hile osallistui siis ryhmään : Nartut, pentuluokka 5-7 kk

sijoitus 2 ja KP (Kunniapalkinto)

Arvostelu:

"Hyvän kokoinen narttupentu jolla hyvä raajaluusto. Hyväpiirteinen pää. kaunis kaula. Hyvä eturinta. Erinomainen runko. Hyvä ylälinja. Hyvä polvi ja kinnerkulma. Takaliike voisi olla ponnekkaampi."

PEK 2, KP

Susanna ja Hile. Reippaat tytöt :)

Mukava tuokio saman henkisten ihmisten kanssa tuli vietettyä. 

Oli kiva jutella vanhojen ja uusien tuttavien kanssa. Sai uusia kavereita niin Hile kun minäkin. 

Oli siellä pieni rakkaustarinakin.

Kuva: Päivi Pelkonen

Evert ja Hile

Tässä se tuli todistettua, että kyllä se maalaiskoirakin suuressa maailmassa pärjää. 

Rohkea ja ennakkoluuloton Hile. 

Sellainen göötin pitää ollakin. 

Vai mitä ;)

Kyllä! Jos Hile saa vastata

Loppuvuoden juttuja

Tammikuun 30. päivä olin varannut Pyrylle silmälääkärin.
Pyryn silmät kuvattiin ekan kerran syksyllä 2011 sen ollessa noin 3,5 vuotias. Tampereella silmälääkäri löysi sieltä jotain kummallista, jota ei osaa tulkita.
Tämän epämääräinen diagnoosi jäi mieltäni kahertamaan ja varasin "kunnon" lääkärille ajan, joka todella tietää gööttien silmistä jotain.
Ajettiin siis keväällä 2012 Kirkkonummelle. Pyryllä todettiin alkava kaihi ja verkkokalvorappeuma sairaus, joka on gööteillä perinnöllinen ja jota yleisesti kutsutaan lyhyesti J175.
Nyt oli kulunut edellisestä käynnistä aikaa pyöreesti 2.5 vuotta, joten ajattelin että on taas aika. Sairaudet eivät onneksi silmissä ole paljon edenneet, vain vähän.

Pyry antoi vuonna 2009 verinäytteen professori Hannes Lohen tutkimusryhmälle, joka tutkii tätä sairautta ja päivää aikaisemmin tuli postissa tulokset: GG
Joka tarkoittaa lyhyesti sitä, että "koiralla on 18 kertainen riski sairastua retinopatiaan"
No Pyryllähän se oli jo todettu varmasti 2011.
Päivi Vanhapelto, joka kaksi kertaa on nyt kuvannut Pyryn silmät, oli tässä tutkimuksessa mukana kuvaamassa gööttien silmiä, joten hän varmasti osasi kertoa niistä kaiken tarpeellisen. Sairaus monesti tulee silmäkuvauksissa esille vasta sitten kun koiralla on pentuja jo tehty. Pyry on kivesvian takia leikattu uros, joten jälkeläisiä ei ole, onneksi voisin nyt sana.

Huojentunein mielin sieltä kotiin lähdettiin. Pyry näkee edelleen hyvin!


Seuraava päivä ei sitten mennyt ihan putkeen. Nimittäin meillä ei tuo koirien naamojen turvotus juttu jäänyt Tuiskuun ja Pilviin...
Pyryn naama turposi seuraavana päivänä, uuden vuoden aattona. Pojalla on ikää kohta 8v ja otti sille enemmän koville kun tytöillä. Aattona aamupäivällä naama oli turvonnut. Suuhun 1,5 kyytablettia. Illalla lisää kun ei vielä ollut palautunut ja aamulla vielä vähän.

Kännykkäkuva. Naama silloin kun se huomattiin.

Toivotaan, että tämä mystinen juttu ei enää toistu. Mitään muuta ei olla keksitty kun joku virus.
Kotiin ei hankittu mitään uutta, ei joulukukkaa, ei uutta ruokaa ihmisille tai koirille eikä edes uutta dödöä ihmisillä.
Pyry toipui kaikkiaan pari päivää ja oli sen jälkeen taas oma itsensä.

Sellaista tällä kertaa.

Hyvää Joulua

Vielä vähän naaman turvotus asiaa.

Kun Tuisku selvisi turvotus hässäkästä ja lauantai aamuna haettiin kotiin, niin sunnuntaina päivällä Pilvin naama turposi äkisti samalla tavalla. 

Onneksi meillä oli kyytabletteja käden ulottuvilla ja saatiin tilanne välittömästi hallintaan. 

Iltaan mennessä turvotus oli jonkun verran laskenut ja sai nukkua yönsä rauhassa.

Tilanne on siis ohi ja Joulu saa tulla.

Toivotan kaikille blogia  säännöllisesti seuranneille ja satunnaisille kävijöille
koiramaista ja rauhallista Joulua.

Pitäkää huolta itsestänne ja lähimmäisistänne sekä karvaisista kavereistanne lajista riippumatta.

Muistakaa se myös Joulun jälkeen :)

Lääkärissä käynti

Meillä oli eilen perjantaina vähän Tuiskun järjestämää ohjelmaa.

Kello oli siinä puoli neljä kun tässä kotona huomattiin, että koiralla on toinen silmä turvoksissa. Tarkemmin kun sitä katsoi niin alaluomi oli todella turvoksissa ja näytti aika pahalta. Seuraava ajatus: perjantai kello on tuon verran ja silmien kanssa ei pitäisi kauheasti vitkutella.
Tampereella Tuhatjalka on 24/7 auki ja soitin sinne. Kehottivat tulemaan heti juuri sen takia, että silmät on aina tutkittava.
Minä kun olen helposti hermostuvaa sorttia (varsinkin kun koirista on kyse), niin siinä tuli vähän säntäiltyä edes takaisin ja sitten lähdettiin matkaan. Onneksi Tuhatjalkaan on noin 20-25 min ajomatka. Siispä vesisateessa lähdettiin ja eihän siinä edessä mitään parkkipaikkaa ollut. Perhanan perhanan perhana! Nurkan taakse ja Anttilan parkkitaloon. Sieltä rappusia koira kainalossa kolmannesta kerroksesta alas ja ovista pihalle. Lääkäri oli onneksi ihan nurkan takana. Jalatkin tärisivät kun pulssi hakkaa pitkälle toista sataa (pitäis emännänkin lääkäriin mennä)

Tästä nyt vähän näkee osviittaa. En saanut yhtään kuvaa, joka olisi totuuden mukainen.
Naama oli oikeasti paljon pahemman näköinen.

Siinä me muutama minuutti odoteltiin ilmottautumisen jälkeen. "Jaa-has. Täältäkö tulee se silmäpotilas" mennäänpäs tännepäin.

Silmää tutkittiin moneen kertaan. Ei vierasta esinettä, eli roskaa, ei viiltoja, ei mitään. Vain turvotus. Siinä me eläinlääkärin kanssa ihmeteltiin, että mitäs tämä nyt on... Kipulääkettä ja kotiin. Kassan kautta 136 euroo kiitos ja näkemiin. Kotona oltiin siinä klo 17 maissa.

Tultiin sitten kotiin ja söin ruoan. Olin siinä ajatellut lasillisen viiniäkin ottaa...

Sohvalla köllöttelin ja Tuiskua siinä nostettiin. Mitä halvattua!!!! Mikä Tuiskun naamaa vaivaa. Toinen silmäkin alkoi turpoamaan. Yläluomi sekä alaluomi. Kuonon sivut turposivat ja suun pielet turposivat 10 minuutissa! Ei jumppahuiti! Eihän tämän nyt näin pitänyt mennä. Justiinhan me lääkäristä tultiin!

Voi vehnä! Soitan seitsemän jälkeen klinikalle uudelleen, että nyt on tällänen tilanne. Vastasivat, että jos kyypakkauksesta annat pilleriä... Kuvailin lisää oireita ja hoitaja sanoi, että kauankos teiltä menee tänne ajaessa, että jos heti lähtisitte...

Siitä sitten auton rattiin ja liikenteeseen. Tuisku oli varmuuden vuoksi Tapsan sylissä ja hengityskin alkoi kuullostamaan oudolle, niin turvoksissa naama oli.
Taaskaan ei ollut klinikan edessä paikkaa ja uudelleen Anttilan parkkitaloon. Voi pieru!

Tuisku tipassa ja hyvin onnellinen kun mammakin on paikalla <3

Otti niin voimille, että uni tuli ihn väkisin. Pikkuinen <3

Päästiin Tuhatjalkaan. Hoitaja oli sama kun viimeksi. Hyvä kun sisälle päästiin ja me jäätiin odotushuoneeseen seisomaan huuli pyöreenä kun hoitaja katosi nurkan taakse koira kainalossa. Me siinä sitten odotettiin pelkkä hihna kädessä kunnes pyydettiin hoitohuoneeseen.
Tuiskulle oli annettu kortisonia suoraan suoneen ja oli  tipassa. Siinä ei ehtinu menemään kun 5-10 min. Satuin vilkaisemaan kelloa 20.10 se näytti kun sain koiran syliin. Oltiin siinä Tuiskun kanssa ja kun eläinlääkäri tuli taas ja jutelitiin jatkosta. Päätös oli se, että Tuisku jää yöksi sinne hoitoon.
Ensinnäkin, ei mitään tietoa mistä allerginen reaktio on voinut tulla kun mikään ei ole muuttunut kotona, ei ole edes joulukukkaa. Toiseksi, ei voi tietää mihin suuntaan kunto menee ja kolmanneksi, Tuisku on koko ajan valvovan silmän alla ja me saadaan nukkua.
Kello oli noin yhdeksän illalla kun päästiin kahdestaan lähtemään kotiin. Voi kakka! Eihän tälläistä oltu suunniteltu.

Päästiin kotiovelle ja eteiseen. Pyry haukkui, mutta Pilvi ei. Ilmeisesti se kuunteli ja odotti Tuiskun haukkuvan, mutta sitä ei kuulunut. Haisteli meidän vaatteet ja kulki ympäri kämppää pentuansa ettimässä. Ei sitä kumminkaan löytynyt mistään.

Tänään, lauantai aamuna lähdettiin kotoa kello 7 hakemaan sovitusti Tuiskua kotiin.
Turvotus oli laskenut. Lopputakastuksen vielä tekivät hoitohuoneessa meidän istuessa odotushuoneessa.
Ei kuulemma ollut paljoa nukkunut. Joten ainakin väsymyksestä oli pussit silmien alla.
Iloinen jälleen näkeminen kumminkin. Kassalle kiitos ja 390 euroa sekä hyvää Joulua...

Onneksi on vakuutus. Tein sinne hakemuksen tänään ja katotaan paljonko saadaan takaisin.
Niin kun koiraihmiset hyvin tietävät, niin raha, tuo kaiken pahan alku ja juuri, ei tunnu missään kun rakkaan koiran hyvinvoinnista on kyse.

Kun tultiin kotiin, niin alkoi sellainen puolen tunnin ralli, Tuisku-Pilvi-merkkinen. Sen jälkeen kun pakolliset painit ja tervehdykset oli suoritettu, niin koko porukka meni nukkunaan. Niin menimme mekin sohvalle. Kyllä tälläinen vie aina mehut, varsinkin kun on niin tunteellinen ja herkkä ihminen kun minä. Mutta kyllä Tuiskukin on ollut väsynyt. Nukkunut lähes koko päivän ja köpötellyt vain paikkaa vaihtaakseen.

Huomenna on uusi päivä ja uudet kujeet. Otetaan pari päivää rauhassa ja sitten taas entiseen malliin.

Tällästä tällä kertaa. Toivottavasti seuraavassa päivityksessä vähän iloisempia asioita ;)
Sekin on suunnitteilla :)

Kuvien palautusta

Kuvia liitetty teksteihin Pilvin odotusaikaan asti yksitellen.
Aika iso homma ja jatkuu ensi viikolla.
Harmittaa vietävästi, että kuvat katosivat ja syytä en edellenkään tiedä :(

Kuvat eivät näy

Jostain syystä kuvat ovat kadonneet blogista.
Pitää tutkailla ja etsiä syytä :/

Kuvat kyllä näkyvät blogin kuva-arkistossa.
Palauttelen ne yksitellen, vaikka menisi pari päivää.
Kunhan kerkiän.

Jossain asetuksissa on häikkiä, enkä löydä missä :(

Pieni tähdenlento on hyvästelty

Allu on lähtenyt tästä maailmasta jo viisi päivää sitten, mutta minä en ole vieläkään toipunut. 

Kävin tänään Allun "kotona" hyvästelemässä pienen ystävän.

Oli pakottava tarve päästä konkreettisesti näkemään, ettei sitä enää ole.

Istuttiin kahvipöydässä ja juteltiin pikku koiran elämästä, joka oli ollut tavattoman onnellinen. 

Sain kuulla monta mukavaa tarinaa Allun tavoista ja tekemisistä. 

Puhuttiin myös kipeästä asiasta eli onnettomuudesta. Se teki meille hyvää. 

Minä sain kuulla myös tarinan, miten kaikki tapahtui. Jota en ala tässä kuitenkaan kertomaan. 

Se oli kuitenkin tapaturma, jollaisia joskus pääsee sattumaan. 

Suunnnaton suru ja ikävä on meillä kaikilla.

Tähdenlento

Siinä haudalla kun seisottiin, niin kysyin tästä kuvasta joka oli facebookissa, että oliko Allun päähän laitettu tuo tähti? Mikä tähti? Minä olin sen huomannut, mutta omistaja ei. 

Se oli siihen ilmestynyt viimeisen kuukauden aikana. 

Kummallista?

Kädet niin tärisivät, ettei puhelin meinannut pysyä kädessä kun yritin kuvaa ottaa.

Mikä tuska ja ikävä löi läpi kun kotoa mukaan otettu lyhty kädessä kävelin haudalle. 

Sytytettiin kynttilä, jonka pitäisi palaa monta päivää.

Sitä itkun määrää, kun oikeasti näin, että siellä se sitten on.

Minulle kerrottiin, että Allu on haudattu omaan mukavaan vilttiin käärittynä. 

Lempilelu Tikru laitettu matkakaveriksi tassujen väliin.

16- viikkoinen vauvakoira pääsi ison kiven kainaloon.
Elämää nähneen 16-vuotiaana kuolleen Anselmin viereen.
Siinä on hyvä olla.

Siinä me pitkään seisottiin. Kaksi aikuista naista. Allun haudalla vesisateessa.

Puhuttiin pitkään, itkettiin ja halattiin.

Minusta tämä kuva Allusta sopii tähän.
Ihan kuin olisi kääntänyt selkänsä ja olisi lähdössä pois...

Ehkä sillä oli joku tarkoitus, että pentu lähti niin aikaisin pois. 

En tiedä, mutta koville ottaa edelleen. Ei tälläseen ole voinut varautua.

Tekisin mitä tahansa, että saisin tämän tuskan pois sydämestä.

Allu, sinulla on aina paikka sydämessäni.

Pieni hauva pehmoinen,

juoksee yli niittyjen.

Kuulee kuiskeen tuulen hennon,

näkee pienen enkelin lennon.

Ajattelee et tää on tässä,

elämä ois päättymässä.

Nukkuu siellä rauhassa,

ilman murheen hiukkasta.

Hän on siellä onnellinen,

minä täällä murheellinen.