Eilen sain suruviestin.
Viesti sai minut täysin tolaltani ja itkua on riittänyt eilisen illan ja tämän päivän.
En voi vieläkään käsittämää tilannetta.
Enkä voi uskoa, etten enää milloinkaan näe tätä ihanaa pentua,
enkä näe sen kasvavan aikuiseksi koiraksi.
Sain olla mukana kun hän syntyi ja kasvoi sisarustensa kanssa luonani 8,5 viikkoa.
Sen kaiken ilon ja riemun jaoin täällä blogissani teidän lukijoiden kanssa.
Olin pennuista niin onnellinen.
Täällä kasvattikodissa yritin niille jo opettaa pahan maailman saloja.
Tämä pieni koiravauva sai mahtavan kodin maalta, jossa oli tilaa temmeltää, juosta ja leikkiä.
Pentu meni rakastavaan kotiin,
jossa sai kaiken tarvitsemansa, oli huomion keskipisteenä
ja jossa se oli onnellinen elämänsä loppuun asti.
Sadepilven Alvar Ahtojää "Allu"
syntynyt 18.6.2014
kuollut 14.10.2014 tapaturmassa
"Kun suru ja kaipaus on liian suuri
ja tunnet kyynelten vierivän poskellesi,
muistele silloin minua ja niitä hetkiä, joita meillä oli.
Ne hetket ovat meillä vieläkin,
sillä muistot eivät katoa,
minä olin kanssasi silloin ja olen nytkin,
sillä minä en katoa.
Jätinhän tassunjälkeni sydämeesi"
Suru ja kaipaus on raastava, niin minulla kasvattajana kuin omistajallakin.
Itkut on nyt vaan itkettävä ja aika parantaa haavat.
Onnettomuudelle ei vaan voi mitään ja sen kanssa on elettävä.
Voimia Riitalle ja Artolle.
Sinä ihana pieni koiravauva, joka olisit täyttänyt tänään 17 viikkoa.
Toivottavasti sinulla on hyvä olla.
Minulla on sinua suunnaton ikävä..... itkettää....
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti